ROSENFINK
Keskiviikkona, 12. joulukuuta, klo 19
Suomen kansanmusiikkiliiton joulukuun kiertueyhtye Rosenfink esiintyy keskiviikkona 12.12.2012 Vihreässä Talossa Riihimäellä. Akustinen ja intiimi konsertti alkaa klo 19.00. Tapahtuman ovat järjestäneet yhteistyössä Vihreä Talo, Suomen kansanmusiikkiliitto ja marraskuussa työnsä aloittanut Hämeen säveltaiteen läänintaiteilija Jarmo Julkunen.
Rosenfinkin konsertissa kuullaan hauskoja piirileikkilauluja, jännittäviä balladeja, vauhdikkaita pelimannisävelmiä polskasta polkkaan sekä omia sävellyksiä. Etelä-Suomen suomenruotsalaisella kansanmusiikilla on yhtyeen ohjelmistossa keskeinen rooli.
Rosenfink (suom. punavarpunen) laulaa kertomuksia kaipuusta ja sydäntä viiltävästä rakkaudesta, mylläristä ja tämän tyttärestä, matoja sisältävistä omenoista sekä kaikkien lasten herkkuruoasta. Tarinat ja musiikki kumpuavat vanhoista arkistoäänitteistä, joihin yhtye on tarttunut puhaltaen ensin pölyt päältä pois. Yhtye versioi toinen toistaan hienompia kansanlaulajia ja pelimanneja oman äänensä kautta.
Akustisen Rosenfink yhtyeen muusikot ovat Pauliina Pajala, viulu ja laulu, Jarmo Romppanen, mandola, kitara, laulu ja pitkähuilu sekä Juulia Salonen, laulu ja huilut.
LIPUT 5€, ovelta käteisellä
Varmista paikkasi varaamalla lippusi etukäteen: 050-588 6867 / olli@vihreatalo.fi