Vihreän talon huhtikuun aloittaa kiehtova muusikkovieras.
Matti Johannes Koivu on noussut kuin varkain laulaja-lauluntekijöidemme eturiviin. Hämeenlinnassa 1990-luvun puolivälissä alkanut laulujen kirjoittaminen johti soolouraan, jonka ensimmäinen albumi Puuhastellen ilmestyi vuonna 2006.
Neljän perinteisen soololevyn lisäksi Koivulta on ilmestynyt lastenmusiikkilevy Topsi ja tohtori Koirasson sekä cover-albumi Irwin Goodmanin lauluja.
Matti Johannes Koivu tuntee juurensa ja rakentaa sävelillään uuden kerroksen suomalaiseen sielunmaisemaan. Hänen musiikissaan väreilee aaltojen paino ja puiden tuoksu sekä kunnioitus luonnon arvoja kohtaan: kaupungin valo, ikiaikainen luonto ja haihtuvat siniset hetket soivat tasapainossa. Koivu kertoo lauluissaan menettämisen pelosta ja oman identiteetin muovautumisesta, inhimillisistä, jokaiselle tutuista tunteista.