Perjantaina 28. syyskuuta 2012 klo 20
LIISA LUX & MIIKKA PAATELAINEN
Liisa Lux nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2000 raukeasti svengaavalla pop-biisillä ”Haaveet”. Kriitikkojen Suomen Suzanne Vegaksi ristimä laulaja-lauluntekijä herätti paljon positiivista huomiota lauluillaan ja ainutlaatuisella äänellään. Ensimmäiseltä soolo-albumilta nousivat radiosoittoon myös ”Vanhat valokuvat”, ”Lasipallo” ja ”Laika”.
Toinen sooloalbumi sai odottaa pitkään päivänvaloa: pian debyyttialbumin jälkeen Lux otti vastaan visuaalisen kulttuurin teorian professuurin Taideteollisesta korkeakoulusta ja hyvin alkanut sooloura jäi ajan puutteen vuoksi sivummalle.
Biisinteko jatkui kuitenkin pöytälaatikkoon ja vuonna 2010 Liisa alkoi raivata taas aikaa musiikintekemiselle.
Toukokuun 16. julkaistava uusi "Hiekkaa"-albumi äänitettiin vuoden 2011 aikana loistavalla kokoonpanolla: Eeva Koivusalo, Miikka Paatelainen, Pekka Gröhn, Marika Tuhkala, Samuli Laiho, Teija Niku ja Zarkus Poussa.
Viimeistäänkin toinen soololevy vakuuttaa kuulijansa siitä, että Lux kuuluu ehdottomasti suomalaisen laulaja-lauluntekijäjoukon kärkikaartiin.
Hiekkaa-albumin kappaleet liikuskelevat roots-henkisen indiepopin poluilla useaan eri suuntaan. Laulut kertovat oravanpyöristä, vapautumisesta, netin syövereistä, rakkaudesta, menetyksistä sekä kesäisistä onnenhetkistä.
Levyn ensimmäinen radiosingle, kaunis country-kappale Tänään itketään on soinut Radio Suomen soittolistalla tuhkatiheään keväästä 2012 alkaen ja soittolistojen kärkisijoille nousi levyltä myös keinuva rakkauslaulu Takaisin jo tuu.
Liisa Lux esiintyy Vihreällä talolla kitaristi Miikka Paatelaisen kanssa.
Lisäksi illan alkuun saamme kuulla lahjakasta nuorta laulaja-lauluntekijä Sonia Sarsaa!
Liput: 20/10€
Varaukset: info@kiara.fi 050-4133413 / Päivi
olli@vihreatalo.fi 050-5886867 / Olli