Rönsy
Sunnuntaina, 16. marraskuuta
Tarjolla soppaa klo 13 ja soittoa klo 14. Soittamassa Suomen kansanmusiikkiliiton marraskuun kiertueyhtye, Rönsy.
Liput 7 / 5 euroa.
"Saumatonta yhteissoittoa, uskomattomia sooloja, suuria tunteita, syvää ystävyyttä. Niistä on Rönsyn musiikki tehty. Sen sävelet johdattavat kuulijan hienostuneesta kamarifolkista rehevään tanssipoljentoon. Rönsy on kotonaan niin herkutellessaan vähäsävelisen kuulauden sävyillä kuin sukeltaessaan virtuoottisen pelimannijytkeen syövereihin. Spontaanius, herkkyys ja rempseys lyövät kättä taidokkaasti rakennetuissa sovituksissa.
Sykähdyttävistä live-esiintymisistään tunnettu trio on tehnyt vuosien varrella useita kiertueita Suomessa sekä esiintynyt ulkomailla. Yhtyeen kansainvälisesti kehuttu debyyttilevy julkaistiin kesällä 2010 ja se valittiin Kanteleliiton Vuoden 2010 kantelelevyksi. Rönsyn toinen albumi julkaistaan syyskuussa 2014."
Muusikot:
Helmi Camus – kontrabasso, harmooni, laulu
Maija Kauhanen – kanteleet, laulu
Kaisa Ristiluoma – haitarit, laulu