Kisko-klubi: Juuri & Juuri
Sunnuntaina, 7. joulukuuta
Klubi järjestetään jälleen lounasklubin, mutta artistien ja talon aikataulujen takia jamit ovat jo heti lounaan yhteydessä!
Ovet auki ja lounaskeitto tarjolla klo 13:00
Jamit kunhan keitto on syöty!
Juuri & Juuri klo 15:00
Poistuminen talosta joudutaan hoitamaan ennen klo 16:tta!
Liput 7/5 euroa. Junantuomat alehintaan. tervetuloa!
*******
Juuri & Juuri
Eero Grundström harmooni, huuliharppu, laulu
Emilia Lajunen viisikielinen viulu, avainviulu, laulu
Suomessa tehdään paljon hienoa uutta kansanmusiikkia, mutta sitä ihan perinteistä tyyliä kuulee vähemmän. Juuri & Juuri -duo perutettiin 10 vuotta sitten paikkaamaan tätä aukkoa. Nimensä mukaisesti yhtye keskittyy perinteeseen, niin vanhojen pelimannien soiton kuin arkaaisen kantele- jouhikko- ja paimensoittoperinteenkin pohjalta. Oma äänikin väistämättä kuuluu: viulupolskan soitto harmoonilla tai kanteleplimpotuksen siirtäminen nyckelharpalle ei enää ole perinteen tarkkaa toistoa.
Musiikkia soitetaan rehellisellä antaumuksella ja ehdottomasti pilke silmäkulmassa, romantiikkaa, polkansoittoa ja perinnekantapeikkoja unohtamatta. Pääinstrumentaatio on harmooni ja viulu, mutta muita menoon mukaan irtoavia lempisoittimia ovat avainviulu, huuliharppu, piano ja tietenkin laulu.
Duon raikas, rempseä ja hetkittäin romantiikkaankin taipuvan musiikin meininki on vuosien varrella sopinut erinomaisesti yhtä hyvin intiimiin konserttitilaan, klubitilaan kuin savupirttiin sillä yhtye on ansiokkaasti esiintynyt yksityistilaisuuksissa ja festivaaleilla.